Tästä se kaikki alkaa. Onko minulla luurankoja kaapissani? Minulla niitä on kirjaimellisesti. Ei tosin ihmisten, vaan eläinten, jotka ovat kuolleet sukupuuttoon tuhansia tai yleensä miljoonia vuosia sitten. Kun paleontologiaa harrastaa tarpeeksi pitkään ja hartaasti, niin siinä kasvaa niin kirjahyllymetrit kuin myös kivettynyt eläintarha, joksi kokoelmaani kutsun. Se tulee tarvitsemaan yhä enemmän neliöitä, jotka ovat luonnollisesti pois asuinneliöistä.
Jossain vaiheessa kokoelma on jo niin suuri, että itsekkin yllättyy siitä mitä kokoelmista löytyy. Itse koin tämän yllätyksen tänä aamuna, kun löysin hiiren kokoisen jyrsijän maalliset jäänteet yhdestä laatikostani. Kyseisen raadon – joka sisälsi pikaisen laskun perusteella 14 kylkiluuta ja leukaluun - nähtyäni muistin, kyllä sen, että olin ostanut kyseisen luukasan saksalaiselta kauppiaalta jollain 1,5 eurolla. Mukana oli tullut lappu :”Nagerzähne non det. Pleistozän.” Pleistoseeni on ajan jakso elämänhistoriassa, joka alkoi 1,8 miljoonaa vuotta sitten ja päättyi noin 12 000 vuotta sitten.
Tällä jyrsijällä on takanaan pitkän pitkä matka, niin elävien kuin myös kuolleiden kirjoissa. Jonain päivänä pääset paikkaan, jonne kuulut, jossa voit ketoa tarinasi monille muille jonkun pätevän tutkijan avulla. Sitä päivää odotellessa suljen sinut takaisin laatikkooni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti