perjantai 14. joulukuuta 2007


Eilen valokuvasin uusimpia hankintojani. Tarkoituksenani oli päivittää nettisivuni, mutta se homma jäi kesken. Ehkäpä jatkan sitä jossain välissä...

Richard Dawkinsin Jumalharha lähenee loppuaan. Olen pitänyt kyseisestä kirjasta kovasti, vaikka Dawkinssilla hieman julistamismenoa joissain kohdissa. Sisällöstä itsestään menettelee. Uskon, että aika harva uskossa oleva pystyy kyseistä kirjaa lukemaan kokonaan kannesta kanteen.

Toinen kirja, jonka lukemisen aloitin on Sean B. Carrollin Loputtomat kauniit muodot. Kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, vaikka olen vasta luvussa 1. Uskoisin, että tämä on yksi niitä kirjoja, jotka saa näkemään esimerkiksi trilobiitit ihan uudessa valossa. Kyseisiä kirjoja on tullut vastaan aikaisemminkin. Se mitä odotan eniten tältä kirjalta on se, että saanko vastauksen kysymykseen miksi Walliserops trifurcates trilobiitilla on haarukkamainen uloke. Joidenkin mukaan vastaus löytyy nykyisestä Dynastes hercules kouriaisesta. Saa nähdä vastaako kirja kysymykseeni.

lauantai 8. joulukuuta 2007

Joulusiivous vitriineissä

Eilen oli vuorossa taas jokavuotinen vitriinien siivous ja "näyttelyn" uudistaminen, jonka yleensä suoritan kesäisin jolloin pöly näkyy kaikista parhaiten. Kiitos auringonvalon. Kerran vuodessa minulla on siis tapana siivota itse vitriinit ja pyyhkiä fossiilileista suurimmat pölyt ja samalla vaihdella vähän fossiileja, jotta ystävieni ja oma mielenkiinto pysyisi yllä.

Tällä kertaa osa isoimmista fossiileista päätyi myös kirjahyllyihin sisustuselementiksi, sillä kyseiset jättiläiset eivät mahdu enään millään laatikoihin, jotka ovat muutenkin täyteen asti ahdetut. Näin vitriineihinkin mahtuu enemmän vuoden aikana hankituksi tulleita fossiileita.

Itse vitriineissä ei enään tällä kerta ole mitään varsinaista teemaa. Yksi hylly on täynnä Suomen lähialueiden fossiileja. Erilaisia trilobiitteja lähinnä Ruotsista ja Pietarista. Yksi hylly sisältää heteromorfisia ammoniitteja ja kasvifossiileja. Loput hyllyt ovatkin täyttyneet marokkolaisista trilobiiteista, jotka on järjestetty poikkeuksellisesti löytöpaikan mukaan, eikä geologisen ajoituksen tai lahkon mukaan yleisenä tapana on. Toinen vitriini sisältää puolestaan pienehkön vertailevan kokoelman merisiilien ja belemniittien anatomiasta. Lisäksi 38 senttimetrin pituinen Megaraptorin kynsi hallitsee yksin kokonaan yhtä hyllyistä. Mitään kovin radikaalia muutosta ei ole tullut siis. Kyse oli lähinnä siivouksesta, jotta pöly ei pääse turmelemaan fossiileja, jotka ovat jo miljoonia vuosia tasitelleet geologisia voimia vastaan.

Pääasiassa olen yrittänyt tilanpuutteen vuoksi vaalia viktorianaikaisten kaappimuseoiden loistoa. Huomiota ei ole kiinnitetty asetteluun tai harvojen tyyppiyksilöiden esittelyyn, vaan siihen, että hyllyt ovat täpöten täynnä näytteitä. Stephen Jay Gould kirjoitti Hirmulisko heinäsuovassa teoksessa: "kannatan kovasti interaktiivisia kokoelmia, kuten San Francisco Exploratoriumia, mutta en vanhan kaappityylisen museon kustannuksella." Uskoisin hänen pitäneen minun kokoelmastani, vaikkeivat kotilot täytäkkään minun hyllyjäni.

Kuvia uudistuneesta näyttelystä tulossa piakkoin.