Eilen valokuvasin uusimpia hankintojani. Tarkoituksenani oli päivittää nettisivuni, mutta se homma jäi kesken. Ehkäpä jatkan sitä jossain välissä...

Richard Dawkinsin Jumalharha lähenee loppuaan. Olen pitänyt kyseisestä kirjasta kovasti, vaikka Dawkinssilla hieman julistamismenoa joissain kohdissa. Sisällöstä itsestään menettelee. Uskon, että aika harva uskossa oleva pystyy kyseistä kirjaa lukemaan kokonaan kannesta kanteen.

Toinen kirja, jonka lukemisen aloitin on Sean B. Carrollin Loputtomat kauniit muodot. Kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, vaikka olen vasta luvussa 1. Uskoisin, että tämä on yksi niitä kirjoja, jotka saa näkemään esimerkiksi trilobiitit ihan uudessa valossa. Kyseisiä kirjoja on tullut vastaan aikaisemminkin. Se mitä odotan eniten tältä kirjalta on se, että saanko vastauksen kysymykseen miksi Walliserops trifurcates trilobiitilla on haarukkamainen uloke. Joidenkin mukaan vastaus löytyy nykyisestä Dynastes hercules kouriaisesta. Saa nähdä vastaako kirja kysymykseeni.

Joulusiivous vitriineissä

Eilen oli vuorossa taas jokavuotinen vitriinien siivous ja "näyttelyn" uudistaminen, jonka yleensä suoritan kesäisin jolloin pöly näkyy kaikista parhaiten. Kiitos auringonvalon. Kerran vuodessa minulla on siis tapana siivota itse vitriinit ja pyyhkiä fossiilileista suurimmat pölyt ja samalla vaihdella vähän fossiileja, jotta ystävieni ja oma mielenkiinto pysyisi yllä.

Tällä kertaa osa isoimmista fossiileista päätyi myös kirjahyllyihin sisustuselementiksi, sillä kyseiset jättiläiset eivät mahdu enään millään laatikoihin, jotka ovat muutenkin täyteen asti ahdetut. Näin vitriineihinkin mahtuu enemmän vuoden aikana hankituksi tulleita fossiileita.

Itse vitriineissä ei enään tällä kerta ole mitään varsinaista teemaa. Yksi hylly on täynnä Suomen lähialueiden fossiileja. Erilaisia trilobiitteja lähinnä Ruotsista ja Pietarista. Yksi hylly sisältää heteromorfisia ammoniitteja ja kasvifossiileja. Loput hyllyt ovatkin täyttyneet marokkolaisista trilobiiteista, jotka on järjestetty poikkeuksellisesti löytöpaikan mukaan, eikä geologisen ajoituksen tai lahkon mukaan yleisenä tapana on. Toinen vitriini sisältää puolestaan pienehkön vertailevan kokoelman merisiilien ja belemniittien anatomiasta. Lisäksi 38 senttimetrin pituinen Megaraptorin kynsi hallitsee yksin kokonaan yhtä hyllyistä. Mitään kovin radikaalia muutosta ei ole tullut siis. Kyse oli lähinnä siivouksesta, jotta pöly ei pääse turmelemaan fossiileja, jotka ovat jo miljoonia vuosia tasitelleet geologisia voimia vastaan.

Pääasiassa olen yrittänyt tilanpuutteen vuoksi vaalia viktorianaikaisten kaappimuseoiden loistoa. Huomiota ei ole kiinnitetty asetteluun tai harvojen tyyppiyksilöiden esittelyyn, vaan siihen, että hyllyt ovat täpöten täynnä näytteitä. Stephen Jay Gould kirjoitti Hirmulisko heinäsuovassa teoksessa: "kannatan kovasti interaktiivisia kokoelmia, kuten San Francisco Exploratoriumia, mutta en vanhan kaappityylisen museon kustannuksella." Uskoisin hänen pitäneen minun kokoelmastani, vaikkeivat kotilot täytäkkään minun hyllyjäni.

Kuvia uudistuneesta näyttelystä tulossa piakkoin.

Ammoniitit

Tänään sain luettua juuri Amazon.comista tilamaani Ammonites -kirjan. Kirja oli varsin hyvä perusopus ammoniiteista. Kaikesta kerrottiin vähän, kuten tällaisissa kirjoissa on tapana. Tämän kirjan avulla varmaan omiakin ammoniitteja osaa katsoa hieman eri tavalla. Oppii erottamaan sukupuolet toisistaan, osaa heittää, jonkun sivistyneen arvion ammoniittien iästä. Lisäksi hallitsee perusanatomian, tietää elikö joku tietty laji syvissä vai matalissa vesissä. Ammoniittienkin kohdalla pätee sanonta: "lue, niin tiedät enemmän ja luulet vähemmän".

Trilobiitteja ja atomipommeja

Muutama päivä sitten aamulla heräsin jälleen kerran siihen kun postinjakajani soitti ovikelloa. Mustahiuksinen postinjakaja piti sylissään isoa pakettia Yhdysvalloista. Kyseinen paketti sisälsi jälleen kerran fossiileja. Tehdessäni etikettejä nimilappuja trilobiiteille, huomasin jotain erikoista. Eräs fossiileista oli löydetty nimittäin hieman erikoisemmasta paikasta. Löytöpaikka oli Nevadan autiomaa. Tässä sikäli ei ole mitään erikoista, mutta kyseinen trilobiitti oli löydetty paikalta, jossa Yhdysvallat muutama vuosikymmen sitten räjäyttelivät testausmielessä ydinaseita.

Ensimmäisenä ajatukseeni hiipii radioaktiivinen säteily. Entä jos trilobiitti olisikin saastunut? Totesin, että jos trilobiittini olisi ollut maanpinnalla esillä atomipommin räjähdyksen aikana, niin tuskin se olisi pysynyt ehjänä. Lisäksi kyseisellä paikalla siviilit ja turistit nykyään käyvät päiväretkellä, joten vaaraa alueella ei ole ilmeisesti. Ei edes Yhdysvalloissa olla niin väliinpitämättömiä omien kansalaistensa turvallisuudesta. Päätin kysäistä varmuudelta asiaa myös Säteilyturvakeskukselta. Näin he vastasivat minulle:

Hei, Ilmeisesti olette ostanut kyseiset fossiilit ettekä ole itse niitä kerännyt. Luultavimmin on siis varmistettu, ettei niissä ole merkittäviä määriä ydinkokeiden tuottamia radioaktiivisia aineita ennen myytiä. Viranomaiset USA:ssa ovat tarkkoja ja he varmasti myös valvovat, mitä Nevadan koealueella saa kerätä ja mitä ei. Ymmärtääkseni Nevadan testausalueella järjestetään nykyisin jopa opastettuja kierroksia, joten räjähdyksissä syntyneet radioaktiiviset aineet alueelta ovat pääosin hävinneet puoliintumisaikansa mukaisesti.

En tunne fossiileja mutta ilmeisesti niitä löytyy joistain geologisista kerrostumista, lähinnä sedimenttikivistä, joten luultavimmin ne olivat suojassa räjäytysten aiheuttamalta radioaktiiviselta pölyltä. Säteily ei "tartu" esineisiin, radioaktiiviset aineet sitä vastoin voivat tarttua esim. pölyn kautta. Lisäksi Suomen rajoilla on säteilyportteja, jotka paljastavat jos maahan yritetään tuoda laittomasti radioaktiivisia aineita sisältäviä tuotteita. Pitäisin siis hyvin epätodennäköisenä, että omistamissanne fossiileissa olisi terveydelle haitallisia määriä radioaktiivisia aineita.

The RAREST of the RARE

Tilasin noin vuosi sitten tämän Nancy Pickin kirjoittaman ja Mark Sloan valokuvaaman kirjan The Rarest of the Rare - Stories Behind the Treasures at the Harvard Museum of Natural History. Ensinnäkin kirja on visuaalisesti todella kaunis, ehkä kaikista kaunein kirja, jonka olen koskaan nähnyt ja elämäni aikana olen nähnyt paljon kirjoja.

On hämmästyttävää miten yksi ainoa museo voi näytellä tavalla tai toisella niin merkittävää osaa luonnonhistorian tuntemuksessa ja menneisyydessä. Kyseisen museon kokoelmiin voi liittää tavalla tai toisella lähes kaikki biologian alan tai sen läheltä liippaavien alojen suurnimet: Alexander Agassiz, Stephen Jay Gould, Charles Darwin, Charles Doolittle Walcott, Ernst Mayr, Edward Wilson, Vladimir Nabokov, John James Audubon ja jopa runoilijana tunnetuksi tullut Henry David Thoreau.

Syyt löytyy varmaan itse opinahjosta. Vuonna 1636 perustettu Harvard on ehkä maailman tunnetuin ja arvostetuin yliopisto. The Times Higher Education Supplement on laittanut Harvardin maailman parhaimmaksi yliopistoksi jälleen kerran tänä vuonna. Yliopiston pitkä ikä on tuonut sille ansaitsemaansa arvostusta. Harvardin kirjasto on maailman suurin akateeminen kirjasto. Se sisältää yli 15 000 000 teosta.

Huippuyliopistot ovat vähän kuin napoja, jotka keräävät neroja ympärilleen. Se mikä vetää ihmisiä sinne on nimenomaa maine. Joissain professuureissa valintakriteereihin kuuluu, että Nobel täytyy löytyä takataskusta. Aika vaatimatonta...

Takaisin aiheeseen eli kirjaan. Kirja oli mahtava, mutta samalla surullista lukemista. Kirja paljasti taas ihmisen ahneuden. Lajeja tapetaan sukupuuttoon ihmisten turhamaisuuden vuoksi.

"Not a week goes by without of the imminent end of species or another." E. Wilson

Sama koskee myös näissä museoissa vierailuja. Nähdä täytettyjä elävän näköisiä eläimiä tietäen kuitenkin, ettei luonnossa näitä ihmeellisiä eläimiä ole enään olemassa. Nämä eläimet alkavat muistuttaa jollain tavalla mielikuvitusolentoja. Mennään katsomaan museoon jotain, jota ei enään ole. Tulee mieleen Matkatoimisto Kilroy Travels, jonka mainossloagan "Go before it's too late!" on ikävä kyllä liian totta.

Hait

Tänään jouduin menemään tulliin, koska uusin hain hampaani oli jäänyt tullin haaviin kalamiesten metaforaa käyttäen. Tullissa varmaan harvemmin törmää 13 senttimetriseen hain hampaaseen. (Kuvassa vasemmalla.) Kyseinen hai laji on kuollut sukupuuttoon jo ajat sitten, joten miksikään salakuljettajaksi minua ei epäilty. Lisäksi hammas oli USA:ssa tullattu asianmukaisesti. Tulli oli lienee epäillyt, että hampaan arvo on huomattavasti enemmän kuin mitä se oli ollut todellisuudessa. Halusivat tarkistaa kuiteista, että hinnat ovat identtiset myyjän ilmoittaman hinnan kanssa. Ne olivat, joten pääsin uusimman saalini kanssa poistumaan kotia.

Fossiileina hait ovat sikäli mielenkiintosia, ettei niistä jää fossiiliaineistoon muuta jälkiä yleensä kuin hampaat ja silloin tällöin muutama fossiloitunut ruston palanen tai muutama koproliitti (siis fossiloitunuttta hain kakkaa). Suurin koskaan elänyt hailaji on Carcharodon megalodon, joka saattoi kasvaa jopa 17 metriseksi. Tämä uusin hampaani kuuluu juuri tälle kyseiselle merten jättiläiselle. Megalodonin arvellaan kuolleen sukupuuttoon, koska sen ravintona olleet valaat muuttivat pohjoisten kylmille vesille, minne trooppisiin vesistöihin sopeutuneet Megalodonit eivät voineet niitä seurata.

Hait ovat epäilemättä yksi maailman menestyneimmistä eliöistä. Ne ilmestyvät fossiiliainestoon jo ordoviikki (490-443 miljoonaa vuotta sitten) ja siluurikaudella (439–408,5 mv) ja yhä ne polskuttavat maailman merissä. Kaikesta pelottavuudestaan huolimatta ihmisten pitäisi osata arvostaa niitä. Haikanta on monin paikoin pienentymään ihmisten takia. Lisäksi yleensä haista otetaan talteen vain evät ja joistain yksilöstä leuat, jotka ripustetaan seinälle perhekuvien viereen näytille. Missä on tämän ihmeellisen elämän muodon arvostus? Minun kokoelmani hain hampaat kuuluvat hailajeille, jotka ovat kadonneet elävien kirjoista jo ennen ihmisten ilmestymistä. Niiden keräilyn takia yksikään hai ei ole kuollut. Jos siis sinulle tarjotaan hainevä keittoa jossainpäin maailmaa, niin sano sille Ei!

Kreationismista

Olen noin vuoden ajan jaksanut kiistellä eri keskustelupalstoilla kreationistien kanssa. Oikeastaan kyse ei ole lainkaan keskustelusta, dialogista, vaan monen ihmisen monologista. Kreationistit pääasiassa, vaan saarnaavat, että evoluutioteoria on Saatanasta ja lähettävät linkkejä AnswerInGenesis, Creation tai Discovery Instituutin sivuille. He eivät ajattele itse lainkaan, sillä kyseiset sivut tekevän sen heidän puolestaan. He tietävät ainoastaan sen minkä he voivat lukea kyseisiltä sivuilta. Kyseiset sivut taas ovat täyttä totuuden vääristelyä tai jopa suoranaista valehtelua. Länsimaisesta tieteestä he sentään muistavat aina Ernst Haeckelin (1834-1919) väärennetyt alkiokuvat ja Piltdownin surullisen kuuluisan kallon.

Länsimainen luonnontiede perustuu siihen, että tutkija esittää kysymyksen, johon luonto vastaa. Kreationisti sen sijaan esittää kysymyksen, johon Raamattu vastaa. Luomisesta ei ole vielä tähän päivään mennessä löydetty yhtään luonnontieteellistä todistetta. Bakteerimoottorit yms on kumottu aikoja sitten, mutta jostain kumman syystä tätä ei ole muistettu päivittää kyseisille sivuistoille. Tyypillistä on, että epämiellyttävät tutkimukset ohitetaan kokonaan ateistisena propagandana tai huijauksena tai yleisimmin logiikalla: ”Sitä mitä ei näe, niin sitä ei voi lukea ja silloin kyseistä tutkimusta ei ole olemassa”. Siitä tiede onkin jännä juttu, että jos epäilee tulosta huijaukseksi, niin tutkimuksen voi kuka tahansa aina halutessaan toistaa mikäli resursseja riittää. Tiede on testattavissa, uskonto ei.

Monologi näiden kreationistien kanssa on usein puuduttavaa monestakin syystä. Yleensä epämiellyttävään kysymykseen vastataan jollain Raamatun jakeella tai sitten siihen ei vastata lainkaan tai sitten sinulle suoraan haistatellaan. Lisäksi keskustelu kulkee aina samaa rataa. Aina tulee samat kysymykset ja samat väärinkäsitykset esille. Kreationistit alkavat puhua Big Bangista, abiogeneesista, Hitleristä, Stalinista, Darwinin uskoon tulemisesta kuolinvuoteella, silmän tai polven kehityksestä, väärennetyistä fossiileista, ateismista, materialismista, Nooan arkista ja listaa voisi jatkaa loputtomiin. Vuoden aikana olen ehtinyt vastata varmaan jokaiseen edellä mainittuun kysymykseen vähintään 3-5 kertaa ja nyt alkaa mittari olemaan täysi. Ihmiset miksi te, ette käy kouluja jos asiat kiinnostavat. Ottakaa itse asioista selvää. Hankkikaa kirjastokortti ja ottakaa itse asioista selvää. Ja kreationistit miksi te seuraatte tiedettä, jos sen tutkimustulokset eivät teitä miellytä? Saisitte mielenrauhan jos antaisitte asian vain olla. Kaikkiin kysymyksiinne on jo vastattu monen eri ihmisen toimesta moneen kertaa, nyt jätän tämän julkisen nettikinastelun muiden harteille. Palaan keskustelun pariin vasta sitten, kun löytyy ensimmäinen kiistämätön todiste luomisen puolesta. Sitä odotellessa…

Laatikoiden kätköistä

Tästä se kaikki alkaa. Onko minulla luurankoja kaapissani? Minulla niitä on kirjaimellisesti. Ei tosin ihmisten, vaan eläinten, jotka ovat kuolleet sukupuuttoon tuhansia tai yleensä miljoonia vuosia sitten. Kun paleontologiaa harrastaa tarpeeksi pitkään ja hartaasti, niin siinä kasvaa niin kirjahyllymetrit kuin myös kivettynyt eläintarha, joksi kokoelmaani kutsun. Se tulee tarvitsemaan yhä enemmän neliöitä, jotka ovat luonnollisesti pois asuinneliöistä.

Jossain vaiheessa kokoelma on jo niin suuri, että itsekkin yllättyy siitä mitä kokoelmista löytyy. Itse koin tämän yllätyksen tänä aamuna, kun löysin hiiren kokoisen jyrsijän maalliset jäänteet yhdestä laatikostani. Kyseisen raadon – joka sisälsi pikaisen laskun perusteella 14 kylkiluuta ja leukaluun - nähtyäni muistin, kyllä sen, että olin ostanut kyseisen luukasan saksalaiselta kauppiaalta jollain 1,5 eurolla. Mukana oli tullut lappu :”Nagerzähne non det. Pleistozän.” Pleistoseeni on ajan jakso elämänhistoriassa, joka alkoi 1,8 miljoonaa vuotta sitten ja päättyi noin 12 000 vuotta sitten.

Tällä jyrsijällä on takanaan pitkän pitkä matka, niin elävien kuin myös kuolleiden kirjoissa. Jonain päivänä pääset paikkaan, jonne kuulut, jossa voit ketoa tarinasi monille muille jonkun pätevän tutkijan avulla. Sitä päivää odotellessa suljen sinut takaisin laatikkooni.