Matkalla Kuopioon

Kuopion Luonnontieteellisen museon trilobiittinäyttelyn valmistelut ovat jo käynnissä. Näyttelyn tekeminen keskittyy itselläni toistaiseksi vielä viikonloppuihin, mutta tammikuussa teen sitä päivätyökseni.

Näyttelyyn on tulossa ennätysmäärä trilobiitteja, jopa yli 200 eri lajia 16 eri maasta! Vastaavaa laji määrää ei ole ollut näytteillä suurelle yleisölle kovin montaa kertaa missään puolella maapallolla. Näytteille tulee myös Luonnontieteelliseltä keskusmuseon Geologian museolta näytteitä suomalaisista trilobiiteista kuin myös kuopiolaisen A.J. Melan lahjoittamia trilobiitteja.

Kreikassa tapahtunutta

Eilen iltana kotiuduin Kreikasta kotiin. Matka oli aikamoinen monella tavalla. Maanjärjistyksiä koettiin kaksi kappaletta, joista toinen oli 6,5 richterin asteikolla ja toinen 5,7 richteriä.
Jälkimmäinen tuntui meillä paremmin järistyksen keskuksen ollessa vain 30-40 kilometrin päästä meistä (Tripoliksesta). Kyseinen järjistys tapahtui noin kello 4:58 aamuyöstä. Järistys herätti kaikki hotellissa olleet ja siitä tulikin seuraavan päivän puheenaihe.

Kaivaukset Arakhamitaista meni hyvin. Esine- ja rakennuslöydöt olivat sellaisia mitä odotettiinkin. Kaivauspäivät olivat todella pitkiä, sillä ne kestivät noin 12 tuntia, eikä vapaapäiviä ollut kuin 1 kappale. Käytännössä siis kolmen viikon työt tehtiin kahdessa viikossa. Lisäksi taukoja oli vain 1 kappale, joka oli noin 20-30 minuutin ruokatauko päivässä. Lämpötila oli alimmillaan noin +30 asteen tietämillä ja korkeimmillaan se oli +38 astetta. Nestettä siis virtasi.

Arakhamitain luonto oli outo suomalaisen silmille. Erilaiset paarmat olivat suurin vaiva. Ampiaiset, mehiläiset ja herhiläiset myös yrittivät myös tehdä tuttavuutta. Liskot ja käärmeet olivat myös lähes päivittäin läsnä tavalla tai toisella. Suurin huolenaihe oli hietakyy, joka on Euroopan myrkyllisin käärme joka kaivauspaikan korkeudella (noin 8000 mpy) on aktiivinen päiväeläin. Hietakyyn myrkky tappaa aikuisen ihmisen noin vajaassa tunnissa ilman vastalääkettä. Myrkky on teholtaan noin 70 kertaa tappavampi kuin kotimaisen kyyn.

Fossiiliset selkärangattomat

Jokin aika sitten tulin hankkineeksi Paul D. Taylorin ja David N. Lewisin Fossil invertebrates nimisen kirjan. Hankin kirjan amazonista ja sain kirjan uunituoreena suoraan painosta, sillä kyseisestä kirjasta oltiin vasta tehty opiskelijabudjetille paremmin sopiva pehmeäkantinen versio.

Kirja on mielestäni kattavin yleisteos aiheesta, joka on suunnattu meistä jokaiselle. Kirjan ymmärtääkseen ei tarvitse olla paleontologi tai muukaan korkeakoulun käynyt henkilö. Kuvitukseltaan kirja on loistava. Kirjasta löytyy niin mustavalkokuvia, värivalokuvia kuin myös havainnollistavia piirroksia.

Fossiileja miettiessään valtaosalle ihmisistä tulevat mieleen ensimmäisenä dinosaurukset ja mammutit. Hienoja ja kiehtovia eläimiä nekin ovat, mutta valtaosa fossiileista on selkärangattomia. Siksi niiden ymmärtäminen on tärkeää mikäli meinaa muinaista ja nykyistä elämää ymmärtää.
Tähän tarkoitukseen kirja on kirjoitettu ja se täyttää sille annetun tehtävänsä erinomaisesti.

Ensimmäisen kukan metsästys

Katsoin eilen mielenkiintoisen Prismadokumentin Ensimmäinen kukkakasvi (eng. First Flower). Dokumentti käsittelee Kiinasta Liaoningin maakunnasta vuonna 1998 löytynyttä kasvia, joka kantaa tieteellistä nimeä Archaefructus liaoningensis. Merkittäväksi kyseisen löydön tekee se, että tämä noin 125 miljoonan vuoden ikäinen kasvi on ehdolla maailman vanhimmaksi kukkakasviksi.

Dokumentissa ei kerrottu, että vuonna 2002 löydettiin Archeofructus sinensis, joka oli säilynyt vielä paremmin kuin dokumentin A. liaoningensis.

Olen itse kasvitieteellisten puutarhojen kanta-asiakas aina paikoissa, joista sellainen löytyy. Eilisen dokumentin johdosta olen alkanut harmittelemaan sitä, että kotimaisissa kasvitieteellisissä puutarhoissa ei perehdytä kasvien menneisyyteen lainkaan. Toki elävät fossiilit löytyvät lähes jokaisesta puutarhasta, mutta itse fossiilit puuttuvat kokonaan.

Kasvifossiilit voisivat tuoda kasvitieteellisiin puutarhoihin mielenkiintoisen lisän. Ne auttaisivat hahmottamaan kasvien alkuperän ja kehityksen paremmin. Jurakautinen metsä on aivan toisenlainen kuin nykyiset metsät, mutta nykyiset metsätkin ovat pitkän kehityksen tulos. Itse näyttelyksi riittäisi vallan mainiosti yksi vitriini, jossa on muutama yleisimmistä kasvifossiileista ja jonkinlainen informaatio kyseisistä fossiileista. Yksi parhaimpia esimerkkejä voisi olla eläväfossiili Kiinan punapuu (Metasequoia glyptostroboides), jota tavataan yhä edelleen, koska kyseinen laji löydettiin vuonna 1944 uudelleen elävänä. Kyseisen puun fossiilit ovat hyvin yleisiä, joten mikä olisikaan parempi oppikirja esimerkkki kuin elävä ja fossiloitunut yksilö vierekkäin.

Omassa kokoelmassani kasvifossiileja on vain 20-30 kappaletta. Kyseinen lukumäärä riittäisi hyvin yleisölle havaintomateriaaliksi. Ehkä minun täytyykin tarttua härkää sarvista ja tehdä valmiiksi kiertävä näyttely, joka voisi puutarhoja kiertää.

Kihokin toipuminen

LIDL:stä talvella pelastettu pahasti kuivut lihansyöjäkasvi näyttää toipuvan täydellisesti traumaattisesta kokemuksesta.

Ostaessani kasvi oli jo vajaa kaksi viikkoa ollut myynnissä, eikä sitä luonnollisesti kasteltu liikkeessä ja näytti se jopa siltä, että se on muutaman kerran käynyt lattiallakin. Kuoleman partaalla olevalla kasvilla oli hintakin jo laskenut yhteen euroon. Koska itselläni oli aikaisempaa kokemusta kaikenlaisista lihiksistä, niin päätin ottaa haasteen vastaan. (Kuvan kihokki: Drosera capensis alba)

Kihokkeihin kuuluva (Drosera alicia) on lisääntynyt jo sen verran, että nykyinen lasipurkki alkaa olemaan jo aivan liian pieni kasvin liimapisaroisille lehdille.

Kasvin sairaalana toimi yhden litran dekantterilasi, jossa se sai runsaasti valoa ja puhtaasta lumesta sulatettua vettä. Kesällä se pääsee parvekkeella pyydystämään hyönteisiä ravinnokseen.

Tulevasta

Paljon on tapahtunut edellisestä kerrasta. Kesäkuun alussa on lähtö arkeologisille kaivauksille Kreikkaan Arakhamitaihin, jossa Suomen Ateenan-Instituutti jatkaa kaivauksiaan. Tarkoitus on jatkaa kesällä myös pro gradun kirjoittamista, jota on kasassa jo noin 60 sivun verran. Toivottavasti ehdin myös useammalle kaivaukselle mukaan Suomessa.

Trilobiittien osalta uusia näytteitä vertailevaan kokoelmaani on kertynyt jonkin verran. Eri lajeja on edustettuina kokoelmassani yhteensä 210 kappaletta. Joitain näytteitäni löytyy tästä.

Ensivuoden alkupuolella olen järjestämässä Kuopion luonnontieteelliselle museolle trilobiittinäyttely, jonka vertaista P-Euroopassa on tuskin nähty. Tarkoitus olisi kaikki kynnelle kykenevät trilobiitit tuoda sinne näytteille. Laji valikoima tulee olemaan sellainen, että trilobiittien monimuotoisuus ei jää kenelläkään vierailijalle epäselväksi. Toivon mukaan ihmiset myös nauttivat näyttelystä.

86 % päihitetty!

Eilen oli sikäli merkittävä päivä, että kokoelmani ylitti yhden merkkipaalun. Trilobiittikokoelmani ylitti "maagisen" 200 lajin rajan. Nyt kokoelmaani kuuluu 203 eri trilobiittilajia, joista kaksi on tällä hetkellä vielä nimeämättä. Vaikka lukumäärä saattaa aluksi tuntea suurelta, niin tunne katoaa viimeistään silloin, kun tajuaa, että kokoelmani sisältää vain 1,2 % kaikista tunnetuista trilobiittilajeista, joita tällä hetkellä tunnetaan noin 17 000 lajia.

Trilobiitti-keskustelupalstan tekemän sisäisen kyselyn perusteella vain 14 % palstan jäsenistä on pystynyt rikkomaan 200 lajin rajan. Palstan tasosta kertoo se, että siihen kuuluu muutama maailmaan kuulu tutkija ja todennäköisesti lähes kaikki merkittävät keräilijät ja alan harrastajat. Jäseniä kyseisellä palstalla on useita satoja, joten piirit ovat suhteellisen pienet. Seuraavana merkkipaaluna pidetään 1000 eri trilobiittilajin kokoelmaa, johon tiedän yltäneen vain muutaman keräilijän koskaan. Tässä tasossa monet museotkin on jo päihitetty.

Lontoon NHM:lla on noin 20 000 trilobiittinäytettä kokoelmissaan.

Oman kokoelmani laajuuden on mahdollistanut kansainväliset suhteet ja intohimo kyseisten eliöiden tutkimiseen. Aiheen tiimoilta on suunnitteilla uusi näyttely.

Kuulumisia

Siitä on jo aikaa kulunut jonkin verran, kun tänne viimeksi kirjoitin.
Viimeinen kuukausi on mennyt tehokkaasti pro gradu tutkimukseni parissa, joka liittyy attikalaisiin punakuvioisiin vaaseihin. Huomenna on tarkoitus vihdoin ja viimein ilmottautua publiikkiin, josta saan kandin paperit ulos mikäli töitä sattuisi omalle kohdalle ennen kuin FM tutkinto on valmis. Toivottavasti siihenkään ei ole kovin pitkä aika. Tätä vauhtia nekin paperit pitäisi olla kädessä kesään mennessä.