Fossiiliset selkärangattomat

Jokin aika sitten tulin hankkineeksi Paul D. Taylorin ja David N. Lewisin Fossil invertebrates nimisen kirjan. Hankin kirjan amazonista ja sain kirjan uunituoreena suoraan painosta, sillä kyseisestä kirjasta oltiin vasta tehty opiskelijabudjetille paremmin sopiva pehmeäkantinen versio.

Kirja on mielestäni kattavin yleisteos aiheesta, joka on suunnattu meistä jokaiselle. Kirjan ymmärtääkseen ei tarvitse olla paleontologi tai muukaan korkeakoulun käynyt henkilö. Kuvitukseltaan kirja on loistava. Kirjasta löytyy niin mustavalkokuvia, värivalokuvia kuin myös havainnollistavia piirroksia.

Fossiileja miettiessään valtaosalle ihmisistä tulevat mieleen ensimmäisenä dinosaurukset ja mammutit. Hienoja ja kiehtovia eläimiä nekin ovat, mutta valtaosa fossiileista on selkärangattomia. Siksi niiden ymmärtäminen on tärkeää mikäli meinaa muinaista ja nykyistä elämää ymmärtää.
Tähän tarkoitukseen kirja on kirjoitettu ja se täyttää sille annetun tehtävänsä erinomaisesti.

Ensimmäisen kukan metsästys

Katsoin eilen mielenkiintoisen Prismadokumentin Ensimmäinen kukkakasvi (eng. First Flower). Dokumentti käsittelee Kiinasta Liaoningin maakunnasta vuonna 1998 löytynyttä kasvia, joka kantaa tieteellistä nimeä Archaefructus liaoningensis. Merkittäväksi kyseisen löydön tekee se, että tämä noin 125 miljoonan vuoden ikäinen kasvi on ehdolla maailman vanhimmaksi kukkakasviksi.

Dokumentissa ei kerrottu, että vuonna 2002 löydettiin Archeofructus sinensis, joka oli säilynyt vielä paremmin kuin dokumentin A. liaoningensis.

Olen itse kasvitieteellisten puutarhojen kanta-asiakas aina paikoissa, joista sellainen löytyy. Eilisen dokumentin johdosta olen alkanut harmittelemaan sitä, että kotimaisissa kasvitieteellisissä puutarhoissa ei perehdytä kasvien menneisyyteen lainkaan. Toki elävät fossiilit löytyvät lähes jokaisesta puutarhasta, mutta itse fossiilit puuttuvat kokonaan.

Kasvifossiilit voisivat tuoda kasvitieteellisiin puutarhoihin mielenkiintoisen lisän. Ne auttaisivat hahmottamaan kasvien alkuperän ja kehityksen paremmin. Jurakautinen metsä on aivan toisenlainen kuin nykyiset metsät, mutta nykyiset metsätkin ovat pitkän kehityksen tulos. Itse näyttelyksi riittäisi vallan mainiosti yksi vitriini, jossa on muutama yleisimmistä kasvifossiileista ja jonkinlainen informaatio kyseisistä fossiileista. Yksi parhaimpia esimerkkejä voisi olla eläväfossiili Kiinan punapuu (Metasequoia glyptostroboides), jota tavataan yhä edelleen, koska kyseinen laji löydettiin vuonna 1944 uudelleen elävänä. Kyseisen puun fossiilit ovat hyvin yleisiä, joten mikä olisikaan parempi oppikirja esimerkkki kuin elävä ja fossiloitunut yksilö vierekkäin.

Omassa kokoelmassani kasvifossiileja on vain 20-30 kappaletta. Kyseinen lukumäärä riittäisi hyvin yleisölle havaintomateriaaliksi. Ehkä minun täytyykin tarttua härkää sarvista ja tehdä valmiiksi kiertävä näyttely, joka voisi puutarhoja kiertää.

Laatikoiden kätköistä

Tästä se kaikki alkaa. Onko minulla luurankoja kaapissani? Minulla niitä on kirjaimellisesti. Ei tosin ihmisten, vaan eläinten, jotka ovat kuolleet sukupuuttoon tuhansia tai yleensä miljoonia vuosia sitten. Kun paleontologiaa harrastaa tarpeeksi pitkään ja hartaasti, niin siinä kasvaa niin kirjahyllymetrit kuin myös kivettynyt eläintarha, joksi kokoelmaani kutsun. Se tulee tarvitsemaan yhä enemmän neliöitä, jotka ovat luonnollisesti pois asuinneliöistä.

Jossain vaiheessa kokoelma on jo niin suuri, että itsekkin yllättyy siitä mitä kokoelmista löytyy. Itse koin tämän yllätyksen tänä aamuna, kun löysin hiiren kokoisen jyrsijän maalliset jäänteet yhdestä laatikostani. Kyseisen raadon – joka sisälsi pikaisen laskun perusteella 14 kylkiluuta ja leukaluun - nähtyäni muistin, kyllä sen, että olin ostanut kyseisen luukasan saksalaiselta kauppiaalta jollain 1,5 eurolla. Mukana oli tullut lappu :”Nagerzähne non det. Pleistozän.” Pleistoseeni on ajan jakso elämänhistoriassa, joka alkoi 1,8 miljoonaa vuotta sitten ja päättyi noin 12 000 vuotta sitten.

Tällä jyrsijällä on takanaan pitkän pitkä matka, niin elävien kuin myös kuolleiden kirjoissa. Jonain päivänä pääset paikkaan, jonne kuulut, jossa voit ketoa tarinasi monille muille jonkun pätevän tutkijan avulla. Sitä päivää odotellessa suljen sinut takaisin laatikkooni.