perjantai 14. maaliskuuta 2008

86 % päihitetty!


Eilen oli sikäli merkittävä päivä, että kokoelmani ylitti yhden merkkipaalun. Trilobiittikokoelmani ylitti "maagisen" 200 lajin rajan. Nyt kokoelmaani kuuluu 203 eri trilobiittilajia, joista kaksi on tällä hetkellä vielä nimeämättä. Vaikka lukumäärä saattaa aluksi tuntea suurelta, niin tunne katoaa viimeistään silloin, kun tajuaa, että kokoelmani sisältää vain 1,2 % kaikista tunnetuista trilobiittilajeista, joita tällä hetkellä tunnetaan noin 17 000 lajia.

Trilobiitti-keskustelupalstan tekemän sisäisen kyselyn perusteella vain 14 % palstan jäsenistä on pystynyt rikkomaan 200 lajin rajan. Palstan tasosta kertoo se, että siihen kuuluu muutama maailmaan kuulu tutkija ja todennäköisesti lähes kaikki merkittävät keräilijät ja alan harrastajat. Jäseniä kyseisellä palstalla on useita satoja, joten piirit ovat suhteellisen pienet. Seuraavana merkkipaaluna pidetään 1000 eri trilobiittilajin kokoelmaa, johon tiedän yltäneen vain muutaman keräilijän koskaan. Tässä tasossa monet museotkin on jo päihitetty.

Lontoon NHM:lla on noin 20 000 trilobiittinäytettä kokoelmissaan.

Oman kokoelmani laajuuden on mahdollistanut kansainväliset suhteet ja intohimo kyseisten eliöiden tutkimiseen. Aiheen tiimoilta on suunnitteilla uusi näyttely.

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Kuulumisia


Siitä on jo aikaa kulunut jonkin verran, kun tänne viimeksi kirjoitin.
Viimeinen kuukausi on mennyt tehokkaasti pro gradu tutkimukseni parissa, joka liittyy attikalaisiin punakuvioisiin vaaseihin. Huomenna on tarkoitus vihdoin ja viimein ilmottautua publiikkiin, josta saan kandin paperit ulos mikäli töitä sattuisi omalle kohdalle ennen kuin FM tutkinto on valmis. Toivottavasti siihenkään ei ole kovin pitkä aika. Tätä vauhtia nekin paperit pitäisi olla kädessä kesään mennessä.

perjantai 14. joulukuuta 2007


Eilen valokuvasin uusimpia hankintojani. Tarkoituksenani oli päivittää nettisivuni, mutta se homma jäi kesken. Ehkäpä jatkan sitä jossain välissä...

Richard Dawkinsin Jumalharha lähenee loppuaan. Olen pitänyt kyseisestä kirjasta kovasti, vaikka Dawkinssilla hieman julistamismenoa joissain kohdissa. Sisällöstä itsestään menettelee. Uskon, että aika harva uskossa oleva pystyy kyseistä kirjaa lukemaan kokonaan kannesta kanteen.

Toinen kirja, jonka lukemisen aloitin on Sean B. Carrollin Loputtomat kauniit muodot. Kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, vaikka olen vasta luvussa 1. Uskoisin, että tämä on yksi niitä kirjoja, jotka saa näkemään esimerkiksi trilobiitit ihan uudessa valossa. Kyseisiä kirjoja on tullut vastaan aikaisemminkin. Se mitä odotan eniten tältä kirjalta on se, että saanko vastauksen kysymykseen miksi Walliserops trifurcates trilobiitilla on haarukkamainen uloke. Joidenkin mukaan vastaus löytyy nykyisestä Dynastes hercules kouriaisesta. Saa nähdä vastaako kirja kysymykseeni.

lauantai 8. joulukuuta 2007

Joulusiivous vitriineissä

Eilen oli vuorossa taas jokavuotinen vitriinien siivous ja "näyttelyn" uudistaminen, jonka yleensä suoritan kesäisin jolloin pöly näkyy kaikista parhaiten. Kiitos auringonvalon. Kerran vuodessa minulla on siis tapana siivota itse vitriinit ja pyyhkiä fossiilileista suurimmat pölyt ja samalla vaihdella vähän fossiileja, jotta ystävieni ja oma mielenkiinto pysyisi yllä.

Tällä kertaa osa isoimmista fossiileista päätyi myös kirjahyllyihin sisustuselementiksi, sillä kyseiset jättiläiset eivät mahdu enään millään laatikoihin, jotka ovat muutenkin täyteen asti ahdetut. Näin vitriineihinkin mahtuu enemmän vuoden aikana hankituksi tulleita fossiileita.

Itse vitriineissä ei enään tällä kerta ole mitään varsinaista teemaa. Yksi hylly on täynnä Suomen lähialueiden fossiileja. Erilaisia trilobiitteja lähinnä Ruotsista ja Pietarista. Yksi hylly sisältää heteromorfisia ammoniitteja ja kasvifossiileja. Loput hyllyt ovatkin täyttyneet marokkolaisista trilobiiteista, jotka on järjestetty poikkeuksellisesti löytöpaikan mukaan, eikä geologisen ajoituksen tai lahkon mukaan yleisenä tapana on. Toinen vitriini sisältää puolestaan pienehkön vertailevan kokoelman merisiilien ja belemniittien anatomiasta. Lisäksi 38 senttimetrin pituinen Megaraptorin kynsi hallitsee yksin kokonaan yhtä hyllyistä. Mitään kovin radikaalia muutosta ei ole tullut siis. Kyse oli lähinnä siivouksesta, jotta pöly ei pääse turmelemaan fossiileja, jotka ovat jo miljoonia vuosia tasitelleet geologisia voimia vastaan.

Pääasiassa olen yrittänyt tilanpuutteen vuoksi vaalia viktorianaikaisten kaappimuseoiden loistoa. Huomiota ei ole kiinnitetty asetteluun tai harvojen tyyppiyksilöiden esittelyyn, vaan siihen, että hyllyt ovat täpöten täynnä näytteitä. Stephen Jay Gould kirjoitti Hirmulisko heinäsuovassa teoksessa: "kannatan kovasti interaktiivisia kokoelmia, kuten San Francisco Exploratoriumia, mutta en vanhan kaappityylisen museon kustannuksella." Uskoisin hänen pitäneen minun kokoelmastani, vaikkeivat kotilot täytäkkään minun hyllyjäni.

Kuvia uudistuneesta näyttelystä tulossa piakkoin.

sunnuntai 25. marraskuuta 2007

Ammoniitit


Tänään sain luettua juuri Amazon.comista tilamaani Ammonites -kirjan. Kirja oli varsin hyvä perusopus ammoniiteista. Kaikesta kerrottiin vähän, kuten tällaisissa kirjoissa on tapana. Tämän kirjan avulla varmaan omiakin ammoniitteja osaa katsoa hieman eri tavalla. Oppii erottamaan sukupuolet toisistaan, osaa heittää, jonkun sivistyneen arvion ammoniittien iästä. Lisäksi hallitsee perusanatomian, tietää elikö joku tietty laji syvissä vai matalissa vesissä. Ammoniittienkin kohdalla pätee sanonta: "lue, niin tiedät enemmän ja luulet vähemmän".

torstai 22. marraskuuta 2007

Trilobiitteja ja atomipommeja


Muutama päivä sitten aamulla heräsin jälleen kerran siihen kun postinjakajani soitti ovikelloa. Mustahiuksinen postinjakaja piti sylissään isoa pakettia Yhdysvalloista. Kyseinen paketti sisälsi jälleen kerran fossiileja. Tehdessäni etikettejä nimilappuja trilobiiteille, huomasin jotain erikoista. Eräs fossiileista oli löydetty nimittäin hieman erikoisemmasta paikasta. Löytöpaikka oli Nevadan autiomaa. Tässä sikäli ei ole mitään erikoista, mutta kyseinen trilobiitti oli löydetty paikalta, jossa Yhdysvallat muutama vuosikymmen sitten räjäyttelivät testausmielessä ydinaseita.

Ensimmäisenä ajatukseeni hiipii radioaktiivinen säteily. Entä jos trilobiitti olisikin saastunut? Totesin, että jos trilobiittini olisi ollut maanpinnalla esillä atomipommin räjähdyksen aikana, niin tuskin se olisi pysynyt ehjänä. Lisäksi kyseisellä paikalla siviilit ja turistit nykyään käyvät päiväretkellä, joten vaaraa alueella ei ole ilmeisesti. Ei edes Yhdysvalloissa olla niin väliinpitämättömiä omien kansalaistensa turvallisuudesta. Päätin kysäistä varmuudelta asiaa myös Säteilyturvakeskukselta. Näin he vastasivat minulle:

Hei, Ilmeisesti olette ostanut kyseiset fossiilit ettekä ole itse niitä kerännyt. Luultavimmin on siis varmistettu, ettei niissä ole merkittäviä määriä ydinkokeiden tuottamia radioaktiivisia aineita ennen myytiä. Viranomaiset USA:ssa ovat tarkkoja ja he varmasti myös valvovat, mitä Nevadan koealueella saa kerätä ja mitä ei. Ymmärtääkseni Nevadan testausalueella järjestetään nykyisin jopa opastettuja kierroksia, joten räjähdyksissä syntyneet radioaktiiviset aineet alueelta ovat pääosin hävinneet puoliintumisaikansa mukaisesti.

En tunne fossiileja mutta ilmeisesti niitä löytyy joistain geologisista kerrostumista, lähinnä sedimenttikivistä, joten luultavimmin ne olivat suojassa räjäytysten aiheuttamalta radioaktiiviselta pölyltä. Säteily ei "tartu" esineisiin, radioaktiiviset aineet sitä vastoin voivat tarttua esim. pölyn kautta. Lisäksi Suomen rajoilla on säteilyportteja, jotka paljastavat jos maahan yritetään tuoda laittomasti radioaktiivisia aineita sisältäviä tuotteita. Pitäisin siis hyvin epätodennäköisenä, että omistamissanne fossiileissa olisi terveydelle haitallisia määriä radioaktiivisia aineita.

maanantai 19. marraskuuta 2007

The RAREST of the RARE


Tilasin noin vuosi sitten tämän Nancy Pickin kirjoittaman ja Mark Sloan valokuvaaman kirjan The Rarest of the Rare - Stories Behind the Treasures at the Harvard Museum of Natural History. Ensinnäkin kirja on visuaalisesti todella kaunis, ehkä kaikista kaunein kirja, jonka olen koskaan nähnyt ja elämäni aikana olen nähnyt paljon kirjoja.

On hämmästyttävää miten yksi ainoa museo voi näytellä tavalla tai toisella niin merkittävää osaa luonnonhistorian tuntemuksessa ja menneisyydessä. Kyseisen museon kokoelmiin voi liittää tavalla tai toisella lähes kaikki biologian alan tai sen läheltä liippaavien alojen suurnimet: Alexander Agassiz, Stephen Jay Gould, Charles Darwin, Charles Doolittle Walcott, Ernst Mayr, Edward Wilson, Vladimir Nabokov, John James Audubon ja jopa runoilijana tunnetuksi tullut Henry David Thoreau.

Syyt löytyy varmaan itse opinahjosta. Vuonna 1636 perustettu Harvard on ehkä maailman tunnetuin ja arvostetuin yliopisto. The Times Higher Education Supplement on laittanut Harvardin maailman parhaimmaksi yliopistoksi jälleen kerran tänä vuonna. Yliopiston pitkä ikä on tuonut sille ansaitsemaansa arvostusta. Harvardin kirjasto on maailman suurin akateeminen kirjasto. Se sisältää yli 15 000 000 teosta.

Huippuyliopistot ovat vähän kuin napoja, jotka keräävät neroja ympärilleen. Se mikä vetää ihmisiä sinne on nimenomaa maine. Joissain professuureissa valintakriteereihin kuuluu, että Nobel täytyy löytyä takataskusta. Aika vaatimatonta...

Takaisin aiheeseen eli kirjaan. Kirja oli mahtava, mutta samalla surullista lukemista. Kirja paljasti taas ihmisen ahneuden. Lajeja tapetaan sukupuuttoon ihmisten turhamaisuuden vuoksi.

"Not a week goes by without of the imminent end of species or another." E. Wilson

Sama koskee myös näissä museoissa vierailuja. Nähdä täytettyjä elävän näköisiä eläimiä tietäen kuitenkin, ettei luonnossa näitä ihmeellisiä eläimiä ole enään olemassa. Nämä eläimet alkavat muistuttaa jollain tavalla mielikuvitusolentoja. Mennään katsomaan museoon jotain, jota ei enään ole. Tulee mieleen Matkatoimisto Kilroy Travels, jonka mainossloagan "Go before it's too late!" on ikävä kyllä liian totta.